Tryffelit ovat maan alla kasvavia sieniä. Ne ovat Suomen oloissa poikkeuksellinen yhdistelmä luonnon monimuotoisuutta, koiraharrastusta ja gastronomiaa. Sieni muodostaa sienijuuren puiden kanssa, kypsyy usein hyvin paikallisesti ja paljastuu käytännössä vasta, kun koulutettu koira (tai harvoin tuurilla lapion kanssa) osuu oikeaan kohtaan.
Kotimaisen tryffelitarinan “moderni” käännekohta on 2006, jolloin Lahdessa Jaana Lamppu-Blick ja Esa Blick löysivät Lagotto Romagnolo Ciron avulla tryffelin itiöemiä kuusivaltaisesta metsästä. Nämä varmistettiin sekä morfologisesti että DNA:lla lajiksi Tuber foetidum; samalla tutkimus näytti, että tryffelit voivat esiintyä Suomessa erityisesti korkeamman pH:n (kalkkisemman) maaperän taskuissa. Löytö sai laajaa huomiota mediassa ja toimi sysäyksenä kotimaiselle tryffeliharrastukselle ja -tutkimukselle.
Tryffelit eivät ole Suomessa “uusi laji”, vaan ennemminkin uusi ilmiö. Sienen havaitseminen on vaikeaa, koska itiöemät ovat maan alla ja saaliin löytyminen edellyttää joko maan kääntämistä tai eläimen hajuaistia. Tieteellisessä kirjallisuudessa pohjoismaisten Tuber-lajien dokumentoinnin vaikeus korostuu: Mycotaxon-julkaisu toteaa, että Fennoskandiassa tryffelit ovat olleet heikommin dokumentoituja kuin Välimeren alueella, jossa tryffeliperinne on vuosisatoja vanha ja keruu systemaattista. Pohjoisessa ongelma ei välttämättä ole tryffelien täydellinen puuttuminen, vaan se, ettei niitä ole aktiivisesti etsitty.
Suomessa esiintyy useita Tuber-suvun lajeja, mutta “varmuusaste” vaihtelee. Lajimääritys voi olla lähes mahdotonta ilman DNA:ta. Kansallinen Suomen Lajitietokeskus listaa suomalaisessa lajiluettelossa useita tryffelilajeja ja näyttää niille myös DNA-viivakoodisekvenssejä (julkiset näytteet). Tämä ei tee jokaisesta havainnosta automaattisesti “varmaa levinneisyyskarttaa”, mutta kertoo, että lajista on Suomessa tai suomalaisissa aineistoissa dokumentoitua materiaalia. Tulevaisuudessa ympäristö-DNA (eDNA) ja maaperänäytteiden analytiikka voivat paljastaa, että tryffeleitä esiintyy Suomessa enemmän kuin tällä hetkellä tiedämme.
Koira on tryffelien löytämisen edellytys. Tryffelin itiöemä on maan alla, ja koiran voi kouluttaa ilmaisemaan sijainnin kaivamatta koko aluetta auki. Koiran voi kouluttaa ilmaisemaan tryffelin hajun tarkasti. Rotu ei ole ainoa ratkaiseva tekijä, vaikka esimerkiksi Lagotto Romagnolo tunnetaan historiallisena tryffelikoirana. Tärkeämpää on koulutus, motivaatio ja ohjaajan taito lukea koiraa. Oikein koulutettu koira pystyy paikantamaan kypsän tryffelin vahingoittamatta ympäristöä merkittävästi.
Suomen ydinhaaste tryffeleille on maaperän ja ilmaston yhdistelmä. Tryffelit ovat mykorritsasieniä, joiden elinkaari on sidottu isäntäpuuhun – esimerkiksi kuuseen, koivuun tai pähkinäpensaisiin lajeista riippuen. Maaperän pH, rakenne, kosteus ja mikrobiologia vaikuttavat kaikki itiöemien muodostumiseen. Lisäksi pohjoinen ilmasto tarkoittaa lyhyempää kasvukautta ja kylmiä talvia. Toisaalta ilmastonmuutoksen myötä lämpösumma kasvaa, mikä voi tulevaisuudessa muuttaa tryffelien potentiaalista levinneisyysaluetta Suomessa.
Tryffelin kohdalla suomalainen jokaisenoikeuskeskustelu on erityisen kriittinen, koska tryffeli kaivetaan maasta. Yleisohjeiden mukaan jokaisenoikeuksien käyttö ei saa aiheuttaa haittaa tai vahinkoa maankäytölle tai luonnolle. Lisäksi oikeudellinen tulkinta on selkeä: maan kaivaminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tryffelin etsintä ja nosto tulee tehdä maanomistajan luvalla.
Suomalainen tryffelitarina on vielä nuori. Se yhdistää tutkimuksen, koiraharrastuksen, maanomistuksen, maaperätieteen ja fine dining -keittiön. Siinä missä Välimerellä tryffeli on vuosisatainen perinne, Suomessa se on nouseva ilmiö.